Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Ulkomailta tilatut nikotiinipussit voivat aiheuttaa veroseuraamuksia

Verohallinnon tiedote, 10.6.2025

Sekä ostaja että myyjä ovat yhdessä vastuussa ulkomaisesta nettikaupasta ostettujen nikotiinipussien valmisteverosta, jos etämyyjä ei ole maksanut sitä. Verohallinnon mukaan ulkomaiset nikotiinipussien verkkokaupat eivät toistaiseksi ole maksaneet valmisteveroja Suomeen, kun taas kotimaiset toimijat ovat maksaneet veroa odotettua enemmän. Tupakkalain muutoksen myötä nikotiinipussien etämyynti kielletään elokuun alusta alkaen.

Jos olet ostanut nikotiinipusseja ulkomaisesta verkkokaupasta 1. syyskuuta 2024 jälkeen, saatat saada tämän vuoden aikana Verohallinnolta selvityspyynnön ja mahdollisesti myös verotuspäätöksen.

Jos etämyyjä ei ole antanut tilaamistasi nikotiinipusseista ennakkoilmoitusta Verohallinnolle, vastaat tupakkaveroista yhdessä myyjän kanssa. Tupakkavero on yksi valmisteveroista.

Myyjällä ja ostajalla yhteinen vastuu valmisteveroista

Nikotiinipussit tulivat valmisteveron alaisiksi vuoden 2024 alussa. Tämä tarkoittaa, että myös nikotiinipusseja netissä myyvien ulkomaisten yritysten pitää lain mukaan maksaa valmisteveroa Suomeen, kun ne myyvät tuotteitaan etämyyntinä suomalaisasiakkaille.

Ulkomaiset verkkokaupat eivät toistaiseksi ole maksaneet valmisteveroa Suomeen.

Lain mukaan ostaja ja myyjä ovat yhdessä vastuussa valmisteveron maksamisesta tilanteissa, joissa myyjä ei ole noudattanut valmisteveroja koskevia velvollisuuksiaan. Tämä etämyyntiä koskeva muutos tehtiin valmisteverolakiin syyskuussa 2024.

– Jos selviää, ettei myyjäyritys ole maksanut valmisteveroja nettikaupasta ostetuista nikotiinipusseista, Verohallinto lähettää valmisteveroista verotuspäätöksen sekä myyjäyritykselle että ostajalle. Vastuu verosta on silloin yhteinen, sanoo riskivastaava Lasse Jutila Verohallinnosta.

Nikotiinipussirasiaan valmisteverosta parin euron korotus

Valmistevero nostaa verkosta ostetun nikotiinipussirasian hintaa arviolta noin 1,75–2,25 eurolla. Veron määrään vaikuttavat vähittäismyyntihinta ja tuotteen paino.

– Yksi syy ulkomaisten verkkokauppojen alhaisille hinnoille voi olla se, ettei myyjä maksa niistä valmisteveroa. Valvomme valmisteverojen maksamista, jotta sekä ulkomaisia että Suomessa toimivia myyjiä kohdellaan samalla tavoin, Jutila sanoo.

Tupakkalain muutos kieltää nikotiinipussien etämyynnin

Elokuun alusta alkaen yritykset eivät enää saa myydä nikotiinipusseja suomalaisille asiakkaille. Tämä johtuu tupakkalain muutoksesta.

– Nikotiinipusseja saatetaan tilata ulkomailta vielä kesän aikana ennen lakimuutosta. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos myyjä ei maksa valmisteveroa Suomeen, verovastuu siirtyy yhteisesti sekä myyjälle ja ostajalle, Jutila sanoo.

Verotuspäätös voi tulla yllätyksenä

Nikotiinipusseja verkosta ostanut saattaa olettaa, että verot sisältyvät tuotteen hintaan. Hintaan sisältyvät verot ovat todennäköisesti kuitenkin arvonlisäveroja, eivät valmisteveroja.

– Ymmärrämme, että tilanne voi tulla asiakkaalle yllätyksenä, erityisesti jos myyjä ei ole maininnut tupakka- tai valmisteveroista, Jutila sanoo.

Verohallinto valvoo valmisteverotusta niin sanotulla jälkikäteisvalvonnalla, mikä tarkoittaa, että verotuspäätös tulee myyjälle ja ostajalle sen jälkeen, kun yritykseen tehty valvontatoimenpide on valmistunut.

Verohallinnolla on parhaillaan käynnissä verotarkastuksia useisiin nikotiinipusseja myyviin verkkokauppoihin, jotka toimittavat tuotteitaan suomalaisille. Nikotiinipussien etäkaupan verovalvonta jatkuu myös elokuussa voimaan tulevan etämyyntikiellon jälkeen.

Kotimaiset toimijat maksaneet veronsa

Suomessa toimivat nikotiinipusseja myyvät yritykset maksoivat vuonna 2024 valmisteveroa noin 70 miljoonaa euroa. Käytännössä veroa kertyi vuonna 2024 vain puolen vuoden jaksolta: vuoden 2024 alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä myyjät saivat myydä vanhaa varastoaan ilman valmisteveroa kesäkuun 2024 loppuun.

– Keräsimme nikotiinipusseista viime vuoden aikana noin kolmanneksen enemmän veroja kuin hallitus oli lakiesityksessään ennakoinut, Jutila sanoo.

Lisätietoja asiakkaille:

Tupakan ja nikotiinituotteiden tilaaminen ulkomailta



Sivu on viimeksi päivitetty 10.6.2025